Toimintasuunnitelma

Uusi toimintasuunnitelma 2024 tulossa....

Noudattaa vanhan toimintasuunnitelman linjoja.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

Yleistä

Kansallisen senioriliiton toiminta perustuu yhteisön hyväksymiin arvoihin. Arvoissa korostuu elämänmyönteisyys ja positiivinen asenne sekä suoraselkäisyys. Vastuu itsestä ja muista, välittäminen myös ympäristöstä sekä perinteiden kunnioittaminen ovat tärkeitä arvoja.

Vapaaehtoiselle senioritoiminnalle on tulevaisuudessa nykyistä suurempaa tarvetta. Mahdollisuuksia ” Hyvän” tekemiseen löytyy jokaisen läheltä.

Yhdistyksemme oma toiminta

Toimintamme keskeinen asia on edelleen joka kuukauden toinen tiistai pidettävä kuukausitapaamisemme. Sen ohjelmaa ovat mm. jokin mielenkiintoinen esitelmä kiinnostavasta aiheesta, yhteislaulua, ystävien ja tuttujen tapaaminen, kahvi- ja pullatarjoilua, arpajaiset ym.

Opintokerhotoiminta on parhaimmillaan jokaviikkoista yhdessä tekemistä. Niiden aihepiirejä kehitetään mielenkiintoisiksi ja ajankohtaisesti koskettaviksi.

Haluamme pitää jäsenistömme entistä lähempänä toimintamme keskiötä. Kuuntelemme ja otamme aktiivisesti käyttöömme saamamme hyvät toiveet ja ideat.

Jäsenhankintaan panostetaan enemmän. Hyvään toimintaan tarvitaan jäseniä.

Lähiympäristöön tehdään pienimuotoisia retkiä ja tutustumiskäyntejä.

Nautimme yhteisiä lounaita kerran kuussa.

Teatteria ja muutakin kulttuuritarjontaa seurataan ja mielenkiintoisiin osallistutaan.

Omaehtoinen liikunta- ja kuorotoiminta. Liikuntakortti on edelleen kaikkien käytössä.

Tehdään senioriyhteistyötä naapuriseurojen kanssa ja muidenkin paikallisten yhdistysten kanssa.

Omat kevät- ja syyskokouksemme pidetään maalis- ja lokakuussa.

Keväällä on tarjolla naapuriseurojen kanssa yhteinen ”Laitumelle lasku” ja joulun edellä puolestaan yhteinen jouluateria ohjelmineen.

Tiedotamme tulevista tapahtumista kuukausitapaamisissamme, toimintavuosikalenterissamme, Kauhajoki-lehden seurapalstalla ja nettisivuilla.

Piirin ja liiton toiminta

Osallistutaan Pohjanmaan kansallisen senioripiirin ja Kansallisen senioriliiton kokouksiin.

Osallistutaan piirin tai liiton järjestämiin erilaisiin juhlatapahtumiin ja koulutuksiin.

Yhdistyksestämme on edustaja Pohjanmaan kansallisen senioripiirin piirihallituksessa. Kansallisen senioriliiton liittovaltuustossa on meiltä varaedustaja

Muu toiminta

Kauhajoen Kansallisten Seniorien edustaja on jäsenenä Kauhajoen kaupungin vanhusneuvostossa. Jäsenemme ovat myös aktiivisia vaikuttajia yhteiskunnan monissa eri tehtävissä ja järjestöissä. Hallitus